Ponius maksaa


Huutokaupassa voi törmätä yllättäviin tarjouksiin.
"Mitä tämä on tarkoittavinaan? Kaikkihan maksaa." Kyllä. Asuntolainaa on lyhennettävä, vuokraa maksettava, saatava ruokaa napaan. Onneksi nettiaikana moni harrastus on tullut halvemmaksi ja helpommaksi aloittaa.

Mutta kun omistautumisen halu vie mennessään, kukkarokin saattaa joskus unohtua. Hapen 20.10 ponimiitissä isoin kuulemani huuto taisi ylittää 300 euroa! Se on jo melkein kolme neljäsosaa oman talouteni tuloista, eli joko ostajan on täytynyt olla parempituloinen tai muuten valmis uhraamaan poneihin suuria summia.

Harrastus- ja muita menoja on kuitenkin hyvä osata suhteuttaa saatuun "hyötyyn" sekä tulojen sallimaan pelivaraan. Kuitenkaan huutokaupassa tuskin ehtii miettiä, paljonko itse on valmis maksamaan. Joku toinen tarjoaa kuitenkin enemmän. Eli mielellään huutokauppaan kannattaa osallistua vasta vauraampana, tai säästää niihin oma summansa ponimiittien välissä, jotta olisi pelivaraa suurempiin tarjouksiin. Silti uskon melko monen toteavan jälkiviisaana, että jotain olisi sittenkin voinut jättää ostamatta. 4-5 euron kirjanmerkki ei vielä ole iso menetys, mutta koristaa mukavasti ahkeran lukijan mieliteosta.


Kuinka paljon on liikaa?

Paljonko poniharrastukseen "saisi" kulua? Itse lähtisin liikkeelle siitä, että selvitetään koko talouden tilanne. Miten paljon rahaa tulee nettona, eli paljonko tuloista maksetaan tilille verojen jälkeen? Kuinka paljon kuluu asumiseen? Miten suuri on vuokra? Tai asuntolainan lyhennyserä? Entä sähkö, lämmitys tai vesi, jos niistä laskutetaan erikseen? Miten paljon ruokaan menee päivässä ja paljonko tämä tekee kun se kerrotaan 30:llä? Entä työ- tai opiskelumatkat? Vasta näiden jälkeen jäävä summa on se, minkä voi huoletta käyttää kaikkeen haluamaansa. Tai säästää myöhempiin tarpeisiin.

Twilight on aina tarkka kaikesta.
Mielestäni liiallisuuden raja menee pitkälti siinä, että muun talouden jättämä pelivara ylitetään eikä siitä olla mitenkään huolissaan. Edes pieniin lipsahduksiin ei pidä antaa itselleen lupaa, sillä muuten löysäilystä tulee tapa ja kukkaro karkaa nopeasti käsistä.

Siksi pitää myös varoa takertumasta toiveajatteluun ("kyllä minä sitten ensi kerralla kulutan vähemmän") ja olla pääsääntöisesti luottamatta muuhun kuin matematiikkaan. Jos harrastukseen on jäänyt vaikka 30 euroa, voit huoletta ostaa jotain mikä maksaa 20 euroa. Mutta pidä mielessä, ettet tämän jälkeen voi ostaa mitään yli 10 euron hintaista.


Nauttia toki saa, mutta sopivasti

En kiellä ketään ottamasta iloa irti tilaisuuden tullen, mutta muistutan kylmän järjen käytöstä raha-asioissa. Parin vuoden kokemuksella voin sanoa, ettei ole typerää käyttää laskinta kaupassa, ottaa kuitteja mukaan ja/tai pitää kirjaa Excelillä. Koska vain näillä tavoilla voi mitenkään pysyä perillä omasta rahatilanteesta ja siitä, mihin on varaa investoida ja kuinka paljon.

Kannattaa myös välttää lankeamasta rahavuoriansaan. "Minulla on niin paljon ettei minun tarvitse pihtailla." Tällä asenteella moni lottovoittaja syöksee itsensä pahempaan ahdinkoon kuin jossa oli ennen voittoa. Sillä ilman minkäänlaista seurantaa kulutamme usein enemmän ja säästämme vähemmän kuin ostotilanteessa uskomme, kaikessa. 3,99 € on käytännössä 4 €, mutta kauppiaat tietävät, että ensimmäinen huomiomme kiinnittyy kolmoseen, emmekä siksi tule ajatelleeksi todellista hintaa.

Tynnyrissä kasvanut

Jo alusta asti minusta on tuntunut, että olen täysin oma yksilöni ponittajien keskuudessa. Kuin kokonaan eri maailmasta. Ponimiitti-kirjoituksessani jo totesinkin, etten paljoa käy missään kodin ja työn ulkopuolella. Toisaalta viihdyn omissa oloissani, välillä kirjoitellen, välillä piirtäen, välillä musiikkia tehden ja välillä sitä kuunnellen. Mutta kun tällaista erakkoelämää on jo useampi vuosi eletty (kiitos koulukiusaajien, jotka pilasivat suhteeni samanikäisiin), en edes tunne kaikkea ajankohtaista sanastoa.

Tässä mielessä poneista näyttää tulleen jonkinlainen silta yrittäessäni taas päästä ihmisten ilmoille. Lähes kaikkia ponittajia yhdistää sarjan jaksojen teemat ja vitsit, jotka ovat lähellä omaa "alaani," ajattelua. Teemat käsittelevät elämisen ja ystävyyden perusasioita, joista moni aikuinenkin kaipaa toisinaan kertausta. Toisaalta on tärkeää huomata itse päänäkökulma: ystävyyttä arvostetaan siksi, että se lisää kaikkien selviytymismahdollisuuksia.

Osin tämä pätee edelleen, vaikka valtiosta onkin tehty rahahana yksinäisille ikiopiskelijoille. Jos opiskelee oikealla alalla, oikeassa paikassa ja oikealla iällä, voi vaatimattomalla elintasolla elää ilman läheisiäkin. Nykypäivän ongelma ei olekaan nälkiintyminen, vaan merkityksen löytäminen elämälle miljoonien vaihtoehtojen ja ahdistavan valinnan pakon keskeltä. Mutta osa tästä merkityksestä tulee aina siitä, että on jollekin tärkeä tai muuten merkityksellinen.

Siinä missä monella tyhjenee tili ennen palkkapäivää, on minulla vaikeuksia löytää "yhteistä kieltä." Small talk ei ole minun juttu, enkä liiemmin ala höpöttää esim. siitä "kuinka väsyneenä tulin tänään töihin" tai edes säästä. Tosin en ehkä luota muihin siinä määrin, että uskaltaisin puhua kevyesti ja henkilökohtaisemmin, mikä valtavirralle on taas luontevinta. Toisaalta valtavirta turvautuu niin usein "tää on tätä koska musta tuntuu siltä" -ajatteluun, että suhtaudun pienellä ylenkatseella. Mutta ei erakoituminenkaan kivutonta ole: valittavana on kaksi huonoa vaihtoehtoa masentumisen ja katkeroitumisen väliltä. Laumaeläintaipumusta kun ei saa ihmisestä pois.

Bronyt - Omituisten Otusten Kerho vai joukko miehuuden muuttajia?


Ihmisillä on yhä suuria vaikeuksia nähdä, etsiä saati kehittää kaikkia puolia itsestään. Koska isä käskee hakemaan metallialalle, töihin lähdetään ja sieltä jäädään eläkkeelle tyytymättöminä ihmisriekaleina. Omaa tahtoa ei juuri ole, vaan purkamattomat patoumat tai uskonnollisten piireissä "jumalan viha" estävät monia elämästä tyydyttävää elämää.

"Painu mäkeen vitun autisti!"
Pahimmillaan tämä ahdinko vielä järkeistetään joksikin muuksi kuin mitä se on ja puretaan sitten sellaisiin kohteisiin, jotka aktivoivat alitajuisen tunnemuiston jostain kielletystä. Tällä tavalla myös bronien dissaamisesta ja pornoistamisesta on tullut monille viihdettä. Ja näitä idiootteja (anteeksi vain kun en puhua korrektisti) riittää joka ryhmässä.

Suomalaisessa ja monen muunkin maan kulttuurissa broniuden kynnystä koventaa se, että kännääminen on normaalimpaa kuin mikä tahansa päihteetön yhdessäolo. Silti suomalainenkin brony-yhteisö näyttäisi vain kasvavan. Onko emotionaalinen aitous saamassa suurempaa jalansijaa ponien kautta, vai olemmeko sittenkin vain luonnonoikkuja tänä mielen lääketieteellistämisen nousukautena?


Ystävyys ei ole taikaa, vaan työtä

Broniuskaan ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka Friendship is Magicin fandom tarjoaakin vaihtoehtoisia elämyksiä maailmassa, jossa ilon tunteet heitetään tietoisesti kaatopaikalle. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että tiettyyn ikään mennessä mieheltä odotetaan pidättyvyyttä minkäänlaisilta tunneilmaisuilta. On sallitumpaa hankkiutua alkoholikierteeseen kuin itkeä, kun elämä kolhii.

Sen ymmärrän, että temperamenteissa on eroa, eivätkä kaikki koe koskaan erityisen suuria tunteita. Siksi ihmiset ovat jopa perheen sisällä neuvottomia, kun toiselle mitätön sattumus on toiselle tragedia. On paljon tilanteita, joissa lapsen ja vanhemman yhteys toisiinsa repeilee erilaisten reagointitapojen ja kasaantuvien defenssien takia. Vanhemmalla on omat puolustusmekanisminsa, jotka hän tietämättään siirtää jälkikasvulleen.


Ovatko anonyymit huutelijat itse ongelmaisia?

Ovat ja eivät ole. Monelle ihmiselle ei kehity tarvetta syvemmän ymmärryksen kehittämiseen, kun suurten kysymysten korvikkeeksi löytyy aina pinnallista juttuseuraa. Periaatteessa tämä on heidän kannaltaan hyväkin, olettaen että he eivät "putoa kelkasta" niin että ihmissuhteet jäävät välissä pois.

Omien aivojen käyttöä ei arvosteta maailmassa, joka pystyy suoltamaan asukkailleen monentasoista eskapismia. Sehän merkitsisi vaivannäköä ja tuskaa, jonka vältteleminen on täysin luonnollista sekin. Ongelmana on vain se, että kun jokin takaisku kerrankin satuttaa, ollaan herkästi hyppäämässä talon katolta. Miehillä tämä on erityisen iso ongelma, koska tunne-elämä ei tukahduttamisen vuoksi pääse kehittymään vahvaksi.

Joku olikin YouTubessa kommentoinut, että Friendship is Magic on maailman miehekkäin sarja. Vastarannan kiiskejä on niin paljon, että pikkutytöille suunnatun sarjan katsominen ja sen tunnustaminen on rohkeaa ja siten miehekästä. Edelleen avoimeksi jää kuitenkin iso kysymys. Kumpaa tulisi pitää ongelmana: broniutta vai "tavallisuutta?" Ihmislajin varhaisvaiheilla opittu käsitteellistämistapa, yleistäminen, ei ikävä kyllä tarjoa tähän vedenpitävää vastausta.

Ensimmäinen ponimiittini


Mieleenpainuvin yksityiskohta Hapen
miitissä oli parin ponittajan ajatus pukeutua
Rarityksi ja Sweetie Belleksi. Puvut yllään he
tarjoituivat antamaan halauksia.
Helsingissä Tapahtumakeskus Hapessa 20.10.2012 järjestetty ponimiitti ei juuri tuohta tuonut elämääni. Ainoa kontaktini koko miitin aikana oli pari muuta ensikertalaista, jotka kysyivät mitä miitissä aiottaisiin tehdä. Suurimman osan ajasta olin hiljaisena sivustakatsojana, eikä pysyvämpiä kontakteja päässyt syntymään. Laitoin kuitenkin nimimerkkini vieraskirjaan ja otin osaa yhteiskuviin, jotta minusta jäisi edes pieni pala suomalaisen ponikulttuurin historiaan.

Hauskaa minulla ei ollut kuin sen verran, minkä sain irti Lesson Zero- ja Luna Eclipsed -jaksojen katsomisesta. Miitin alkuvaiheilla ehdinkin jo pohtia lähtemistä, mutta päätin kuitenkin jäädä klo 20 asti ja katsoa mitä tapahtuu.

Lopputuloksena miitin saldo minulle oli 6 tuntia istuskelua ja seisoskelua Täysin Hapettomassa Tapahtumakeskuksessa. Ainoa mikä minut yhdistää muihin ponittajiin lienee itse sarja. Mutta kun kaikki muu minun ja muiden välillä on kuin kaksi vastakkaista maailmaa, on vaikea saada miiteistä mitään irti. Vaikka tunnistin pari ponittajaa heidän itsestään julkaisemien kuviensa perusteella, en tohtinut moikata.

Fluttershy-puoleni takia Happi-miitistä jäi lähinnä pala kurkkuun. Mutta on asialla valoisakin puolensa: opin lisää pk-seudun joukkoliikenteen linjoista. Toivon vain että uskallan raahautua myös seuraaviin miitteihin, vaikka ensikokemuksesta ei paljoa jäänyt muisteltavaksi.

Ponipiirtämisen perusteista

Luonnoksia tulevaan sarjakuvaani

Kuten jo aiemmassa päivityksessäni pohdiskelin, alan "pätevöityä" MLP FIM -piirtäjänä. En siksi että olisin joku luonnonlahjakkuus, vaan kovan harjoittelun myötä.

Työn alla on nyt useampisivuinen fanfic-sarjakuva, jonka yksi kriteeri tulee olemaan piirrostyylin uskollisuus alkuperäiseen MLP FIM -sarjaan. Jotta itse tarina ei kuitenkaan hajoaisi piirtämisen haasteisiin, laadin ensin kunnon kässärin tekstimuotoon. En siis anna piirtotaitojeni rajoittaa mielikuvitustani, vaan jonkin uuden tullessa eteen opettelen piirtämään sen.

Tämän vuoksi turvaudun usein FIM:istä saataviin malleihin siitä, miten luodaan jokin ilme, asento, kuvakulma tai hiustyyli. Näin saan sekä toteutettua tarinani että opin samalla uutta. Selkäytimeen on jo alkanut tallentua muutamia perussääntöjä, joiden muistamisella tuotanto nopeutuu ja mallien tarve vähenee.

Sarjakuvani myötä olen alkanut vierastaa tietokoneita työssä ja suosimaan käsin piirtämistä. On jopa mahdollista, että toteuttaisin sarjakuvan kokonaan värikynätyönä.

Käsin tehdessäni saan mielenrauhaa siitä, ettei työ voi koskaan "kadota" niin kuin konemaailmassa, vaan se säilyy paperilla vaikka lopun ikäni. Lisäksi voin konkreettisesti kumittaa ja korjailla vetoja ilman pelkoa että teen epähuomiossa väärän komennon. Ja oikeilla tekniikoilla voi käsinkin saada upeaa jälkeä aikaan.

Eikä sekään ole mahdotonta, jos sarjiksesta toteuttaa myöhemmin vektoriversion. Tärkeintä mielestäni on, että voin ajan kanssa luoda juuri sellaisen tarinan kuin olen toivonutkin. Ja että tehty työ säilyy aina jossakin muodossa.

Flutterguyn oma OC

Halusin melko pitkään käyttää Fluttershyta avatarina brony-sivuilla, kunnes löysin keskusteluketjujen kautta generalzoin laatiman Pony Creatorin. Päädyin siihen, että Flutterguyn tulisi saada oma OC, joka erottuisi Fluttershysta säilyttäen silti joitain esikuvastaan muistuttavia piirteitä. Kaksisuuntainen projekti, muttei kuitenkaan tulokseton.


Flutterguyn OC:sta tuli juuri sopivasti erottuva yksilönsä. Tukka ja häntä ovat yhteneviä Fluttershyn kanssa, mutta ruskeita. Poni on myös pegasus kuten esikuvansa, mutta tätä pidempi. Kavioissa on myös ruohonverheyttä. Lopputuloksena on "hieman rumempi Fluttershy," mutta ei sen pidäkään olla identtinen.

Nimensäkin puolesta se on ori, kuten luojansa, mutta muuten sillä on melko yhteneviä luonteenpiirteitä Fluttershyn kanssa. Myös Flutterguy-nimen välittämä mielikuva "parrakkaasta Fluttershysta" on jätetty veks, koska en halunnut liiaksi ironisoida hahmosta välittyvää tunteikkuutta. Parran korvaavat "sukupuolen" osoittamisessa tukan väritys ja hahmon pituus.