Fandomin opinahjo

Lähes puolitoista vuotta sitten aloittamani Dear Princess Celestia -ketju Brony.fi -foorumilla on sitkeästi pitänyt pintansa. Konsepti on selvästi toimiva ja hauska, vaikka FiM-sarjassa oppikirjeet ovatkin laskusuhdanteessa.

Käyttäjien kertomat opit eivät liene niin "syvällisiä" kuin aluksi odotin, mutta ehkä niin on hyväkin. Kun ei tarvitse miettiä mitään buddhalaisen valaistumisen miljoonia yksityiskohtia, niin tekstiäkin tulee helpommin. Useimmat tarinat ovat käytännönläheisiä muutaman lauseen juttuja, siinä missä jotkut tiivistävät oppinsa ruokailuteemoihin tai muihin yksittäisasioihin. En itsekään raportoinut viimeksi mitään syvällistä, vaan jotain minkä jokainen saattaisi kokea. Jotain mikä on helpommin puettavissa kiintoisaksi keskusteluksi kuin vaikka "Maslow’n tarvehierarkia."

Samalla opin, että on hyvä varautua selittämään joitakin käsitteitä, vaikka omassa päässä pyörisi paljon suurempia, niistä muodostuvia kokonaisuuksia. Monella ammattilaisella riittääkin haastetta siinä, kuinka välttää kapulakieltä ja selventää hyvinkin mutkikkaita kokonaisuuksia, joita on helpompi käsitellä omalla ammattikielellä.

Yay!


Flutterguy sai äidiltään unelmiensa joululahjan. Sen, minkä missasin rahapulan vuoksi viidennessä bronymiitissä, sain aattoiltana ottaa syliini melkein tippa linssissä. Jo aiemmin hankkimani pikku-Fluda pitää kuitenkin paikkansa siltä varalta, että isolle tapahtuu jotain. Joka tapauksessa olen hyvin ylpeä saatuani lopulta sen mitä olin kauan halunnut.

Syliversiona tämä kaveri toimii mainiosti, mutta tarkkana hahmokopiona se kuitenkin häviää pikkusiskolleen. Sen pää pullottaa vähän hassusti ja lelun hymykin näyttää siltä kuin se teeskentelisi tai olisi purskahtamassa nauruun. Kuonokin on ehkä hivenen jyrkkä herttaiselle eläinhoitajalle, tai sitten olen vain tottunut vertaamaan sitä pienempään versioon. Pikkulelussa pää on mielestäni onnistuneempi, joskin takajalat ovat isossa realistisemmat. Hymykin on isossa symmetrisempi, kun taas pikkusisko näyttää edestä katsottuna vähän epäröivältä.

Merkinnän mukaan uusi perheenjäsen sisarensa tapaan valmistettu Vietnamissa. On vaikea sanoa liittyykö valmistusmaa juuri lelujen laatuun, mutta huhut halpatyömaiden duunipaikoista ovat karua kuultavaa. Voi kuitenkin olla, että pehmoformaatilla on vaikea saada tarkkuutta ylipäänsä. Enempää en viitsi spekuloida, koska en tunne ompelualaa enkä pärjännyt koulun käsityötunneilla järin hyvin.

Pehmon paras puoli kuitenkin on, että se tuntuu enemmän pikkuhevoselta kuin muovifiguurit. Fluttershy ei myöskään turhia metelöi, toisin kuin yhden sukulaisen saama kissalelu. Voi olla että nuoremmat pitävät ääntelevistä leluista, mutta minulle riittää juuri tällainen, joka pelkällä habituksellaan tervehtii aina iloisesti, kuuntelee syvimpiä murheita ja ottaa vastaan haleja. Äidillä oli todella sydän paikallaan kun vaivautui hankkimaan tämän.

Mane 6 ei hajonnutkaan?

Twilightin muuttuminen siivekkääksi ei näytä muuttaneen ponien yhdessäoloa. Uusissa jaksoissa tiimi on selvästi ollut koossa kuten ennenkin, mikä tavallaan vie pohjaa alicorn-kritiikiltä. Silti herää kysymys, mistä koko ajatus muutokseen lähti, jos se on käytännössä sama kuin teippaisi kylkiin pahvisiivet? Kyllä tvaikku on niitä käyttänytkin, mutta silti. Vai näyttävätkö tulevat jaksot asian todellisen laidan? Emme voi kuin odottaa ja nähdä.

Hasbro ja bronyt

Tämä tilanne on monelle jo valitettavan tuttu.
Vähän aikaa sitten jouduin todistamaan ikävää tilannetta tuoreen Daring Don’t -jakson suhteen. JantsoP oli tavalliseen tapaan jakanut jaksosta HD-linkin YouTubeen, kun se lähes saman tien joutui blokatuksi. Ilmoitettuani havainnosta ketjun aloittaja sulkikin linkin, kunnes tilalle saatiin estämätön kopio.

Tilanne osoittaakin tutun kaavan: Hasbro ei ihan ole sopeutunut bronyjen aiheuttamaan markkinamuutokseen, vaikka broneista on jo tehty kyselytutkimuksia. Vaikka uusimman jakson voi riittävällä kalustolla nähdä mm. Brony TV:stä suoratoistona, jaksokopioiden suhteen vallitsee yhä entisajan maarajat, joita tietenkin yritetään kiertää. Esimerkiksi joitain Hubin sivujen jaksopätkiä ei voi katsoa Suomessa.

Lisääntyneen valvonnan takia YouTube-kopioiden elinkaari lyhenee jatkuvasti, mutta mikä sitten pitää yllä laitonta jakelua? Se että jaksoja halutaan nähdä! Mutta viedäksemme keskustelua juridisemmalle pohjalle voimme vain todeta, että laki ja suuret tuotantofirmat eivät ihan pysy kehityksen mukana. On myös todennäköistä, että vaikka Hasbro ja monet muut joustaisivat myöhemmin markkinoinnissaan, eivät eri tuotteiden ehdot siltikään soveltuisi koko nettiyleisölle. "Virallisestihan" Suomessa eletään paria tuotantokautta jäljessä, mutta dubbejakin on blokattu Hasbron toimesta.


Lailla on hyvät periaatteet, mutta sitä myös väärinkäytetään

Tällaisissa tilanteissa hyvä tuottaja tulee helposti maalanneeksi itsensä toisilla kasvoilla. Eräässä videossa kerrottiin tilanteesta, jossa lasten päiväkotia alettiin pompottaa Mikki Hiiri -piirroksen takia. Tekijänoikeuksia voi siis käyttää selviin ylilyönteihin, joissa hahmon esittäminen nähdään kirkonpolttoon verrattavana rikoksena. Ylilyöntien estämiseksi tällaiset tapaukset tuleekin julkistaa provosoivin otsikoin, jotta ne todella koettelisivat ylilyöjien bisnestä. Sillä kuten Tarja Halonenkin totesi, kaikki laillinen ei voi olla oikein.

Lelun tekijäkin voisi teoriassa joutua juristien hampaisiin, jos Hasbro päättäisi aloittaa kunnon rampagen (ellei ole jo aloittanut). Nettimaailma kuitenkin pakottaa kaikkia muuttamaan asenteitaan, sillä verkkoa ei voi valvoa. Joku jossain tahtoo aina toimia omin ehdoin. Siihen siis voi varautua, että piraattiverkosto on ja pysyy, mutta jos piraattijakelulle kehitetään laillisia vastineita, liiketoiminta asettunee ajan kanssa uusiin uomiin. Jo nyt piraattilataaminen on vähentynyt, kun mm. Netflix on kohtuullisin ehdoin avannut ovia eri TV-sarjoihin.


Tuotantoyhtiöt vaikeuksissa tekijänoikeuslaista huolimatta

Pohjimmainen ongelma on ehkä siinä, miten vaikka FiMin tuotantoon saadaan massia, jos uudet toimintatavat nettimaailmassa eivät tuotakaan yhtä paljon. Tässä kohtaa joudun viljelemään tylsiä taloustermejä. Kuulemani mukaan eri aloilla on maakohtaista palkkasääntelyä, joka useimmiten tarkoittaa minimipalkkoja. Tällaisia rajoja on yleensä sovittu, koska on ajateltu että alemmat palkat ovat kohtuuttomia. Nyt vanhat rajat ovat kuitenkin muodostuneet ongelmaksi, kun netti romuttaa nopeasti entisiä rakenteita ja luo uusia. Tällöin työn tuottavuus ja palkka eivät ehkä vastaakaan toisiaan, räikeänä esimerkkinä Finnair, joka valtionyhtiönä suorastaan kituu halpayhtiöiden saartamana.

Kuvitellaan vaikka, että näyttelijöillä on tietty minimipalkka, jota vähemmän ei lain mukaan saisi maksaa. Jos tuotantotalo on käyttänyt kaikki muut säästökeinot eikä bisnes vedä, sille jää kaksi vaihtoehtoa - joko tuotetaan tappiolla tai potkitaan väkeä ulos. Jos työtiimi halutaan pitää koossa ilman tappiota, tulisi osapuolten hyväksyä palkanalennus. Mutta jos laki tai tiimi eivät salli palkanlaskua, ainoa suunta on usein potkut. Periaatteessa palkkasääntelyllä on ollut hyvä tarkoitus, mutta käytännön liike-elämässä se vain pakottaa firmoja mustavalkoiseen toimintaan, josta ne sitten saavat enemmistön haukut niskoilleen.

Jos siis oletetaan, että netti muuttaa koko talouden rakenteita, eivätkä kaikki oikein tahdo sopeutua tähän muutokseen, ongelmat ovat ilmiselviä. Mielestäni tilannetta eskaloi se, ettei ihmisille ole tähän asti opetettu henkilökohtaista talouden hallintaa, jolloin yhteiskunnan muutokset tuntuvat monista erityisen ahdistavilta. Tällöin on selvää, että moni haluaa pitää jo saavutetuista eduista kiinni - itse näkisin ongelmana, ettei suhdannejoustoa ole alun alkaenkaan opetettu. Moni on henkisestikin riippuvainen vakiintuneista rakenteista, kun oikeasti ihmisiä tulisi opettaa siihen, että yhteiskunta voi muuttua, eivätkä työnantajat ole mitään täyshoitajia. Vastuu tulee viime kädessä kantaa omasta elämästä ja sen luvuista - tarvitseeko minun tilata juuri tuota lehteä, tarvitsenko juuri nyt televisiota, voisinko ostaa tuon auton myöhemmin.


Miten tekijät saisivat kohtuullista korvausta?

On päivänselvää, että jokaista ponijaksoa tehdään lähes hiki hatussa. Työn laatu on ollut kiitettävää, mutta netti on nopeasti muuttanut sitä, mikä olisi kokonaistaloudellisesti järkevää. Itse ajaisin mallia, jossa kaikki jaksot olisivat (globaalisti) nähtävillä tietyllä sivulla, mutta joiden katselemisesta aina maksettaisiin jotenkin. Tämä voi osan mielestä tuntua typerältä, mutta minusta tuolloin raha menisi nykyistä tehokkaammin siihen mitä arvostetaan. Katsojatulot myös jaettaisiin niin, että kukin katsomiskerta myös lisäisi kaikkien tekijäosapuolten tuloja. Saadut tulot vastaisivat suoremmin teosten todellista markkina-arvoa. Hyvä jakso tuottaisi automaattisesti enemmän kuin huono jakso.

Kuinka sitten taata, että tekijät saisivat edes kohtuullisen osan elannostaan näillä korvauksilla? Jälleen kerran, vastuu on jokaisella itselllään, eivätkä markkinat jousta yhden ihmisen takia. Jotta ylipäätään ihmisten elämänhallinnan tunne saataisiin nykyistä paremmalle pohjalle, suosittelen lämpimästi uppoutumaan Saiturin ja Tarkanmarkan sivuihin, joissa säästäminen selitetään hyvin käytännönläheisesti.

My Little Fluttershy

Moni on jo saattanut ihmetellä viidennen ponimiittiartikkelin viipymistä, mikä on ymmärrettävää. Yleensä olen raportoinut heti miitiltä palattuani, mutta tähän kertaan liittyi tapahtumasarja, joka sai minut hetkeksi vetäytymään blogin ääreltä.


Huono tuuri myyntipöydällä

Viides ponimiitti oli hyvin samantapainen kuin edellisetkin. Ponistit kokoontuivat Happeen ja Zalakke antoi kiitoksensa pitkälle musiikkiuralleni YouTubessa. Pari muutakin kaveria lopulta oivalsivat, että opiskelen heidän kanssa samassa oppilaitoksessa. Paikalla oli myös edellisistä miiteistä tuttuja kavereita ja tunnelma oli tavanomaisen juhlava. Juu50x:n kanssa tuli myös juteltua sarjakuvista, eikä aika käynyt pitkäksi, kun olin edelliskerroista poiketen ottanut tietokoneenkin mukaan.

Ilo kuitenkin seisahtui, kun huomasin myyntipöydällä varteenotettavan Fluttershy-lelun, jonka hankkiminen olisi ollut koko illan kliimaksi. Ikävä kyllä ehdin tulkita hinnan väärin, ennen kuin kysyin onko lelu myytävänä. 4,2 euron sijaan se maksoikin 42 euroa, eikä mukanani ollut tarpeeksi käteistä. Tilanne kieltämättä harmitti, sillä olin jo pidemmän aikaa pohtinut Fluttershyn hankkimista, ja nyt hyvä tilaisuus valui vessasta alas. Lopulta häivyin miitistä vähin äänin huutokaupan alkaessa.


Lähikaupan aarreaitta


Miitin tapahtumat eivät kuitenkaan saaneet minua luopumaan leluaikeesta. Aloin kovasti pohtia, millä tavalla lähtisin ponia etsimään, kun rahatilanne sallisi.

Kirjoituspäivänä leluhaave toteutuikin lähes sattumalta. Olin kaupassa etsimässä sinitarraa piirtoaskareisiin liittyen, kun huomasin viereisen hyllyn ponilelut ja yhden Fluttershyn. Näin onnekasta sattumaa en enää voinut painaa villasella, kun rahaakin oli riittämiin. Nyt tai ei koskaan. Katseltuani ympärille otin Fludan ostoskoriini ja lähdin kassaan muut tarvikkeet mukanani.

Lelu maksoi lopulta noin 13 euroa (hintatieto korjattu jälkikäteen), mutta onneksi sain ostettua yksittäiskappaleen ilman valtavaa krääsäpakettia, joka olisi herättänyt huomiota. Vaikka kotiseudullani sattuu olemaan kaikenlaista porukkaa, säästyin lopulta leimoilta. Tärkeintä kuitenkin on, että nyt on muutakin katseltavaa kuin käsiin mureneva betonkolhoosi jäätävässä syysilmassa. Saatan ehkä tulevaisuudessa kerätä muita poneja, mutta toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen päivän saldoon.

Älä kerro suunnitelmistasi

Jos et tee tilaustöitä, mutta mieltäsi inspiroi teema pitkälle sarjikselle, ei kannata edes hiiskua ennen kuin on mitä julkaista. MLP FiM -sarjaakin tehtäneen aina tuotantokausien välissä niin, että julkistettaessa jaksot ovat jo valmiina.

Ponies and the Moomins -kokemusten opettamana olen ajatellut toimia samoin, sillä fanien tietoisuus sarjan tekemisestä aiheuttaa väistämättä paineita, jos sarja ei ole vielä valmis. Tällaisessa tilanteessa myötätunto faneja kohtaan tahtoo mennä oman jaksamisen yli, jolloin huomio alkaa mennä liiaksi tuotantoaikoihin. Sillä teki sarjista käsin tai koneella, usein hienosäätöä tulee hiukan odotettua enemmän.

Kuitenkin se, että pystyy antamaan itselleen aikaa korjailuun ilman yleisön niskaan hengitystä, on ainoa hyvän laadun tae. Tämän vuoksi olen musiikissa jo pitkään toiminut samoin: vain tarpeeksi valmis teos julkistetaan. Vapaaehtoishommissa tuotanto-olojen pitää olla sellaiset, että työstä pystyy tarvittaessa irrottautumaan henkisesti. Olen tosin pohtinut ns. työaikakokeen järjestämistä, sillä jos haluan tienata tällä alalla, on minun saatava enemmän tietoa rajoistani, jotta pystyn lupaamaan mahd. tilaajille mitään. (No mitä? Pitäähän vanhuuskin jollain turvata vaikka rahat riittäisivät nykyhetkeen).

Naimisissa ponin kanssa?

Eräs Heijastuspinta-blogin kirjoitus nosti esiin ajattelun, että ponit merkitsisivät miesbroneille jotain tyttöystävän tapaista. Siipi-Twilightin aikanaan nostattama myrsky kuitenkin kertoi, että hahmoihin syntyy ihan todesta otettava tunneside. Vielä lähempi esimerkki lienee Twilightin ihastus EQG-leffassa, jota osa piti aivan kamalana.

Enkä voi väittää ettenkö itse olisi kokenut samoin (en muutenkaan saanut mitään irti "ihmisponeista," joille oli jätetty poikkeava ihonväri). Tavallaan näissä tilanteissa jotain jää tai meinaa jäädä taakse, vaikka loppujen lopuksi kaikki onkin fiktiota. Lieneekin aiheellista kysyä, mikä saa fiktiohahmojen kokemukset tuntumaan niin vakavilta? Tai miksi näin ei saisi käydä?

Ei ole mahdotonta, että mielemme käsittelee reaalimaailman kokemuksia fiktiohahmojen kautta kuin varkain. Pelottavinta ei liene se, että näin tapahtuu, vaan se, että se voi äkkiä nostattaa melkoisia draamoja fandomissa. En sinällään kiellä etteikö saisi olla surullinen jostain hahmotapahtumasta, mutta on usein viisaampaa pitää mölyt mahassaan tai purkaa tunteet asiallisemmin. Saa tuntea, muttei huutaa. Ja on aina parempi pysähtyä miettimään, miksi tämä tai tuo merkitsee juuri itselle niin paljon. Koska sellaisina hetkinä voi huomata itsestään jotain, mikä selittää paljonkin aikaisemmista vastoinkäymisistä. Kyse on siis tunnetaidoista, jotka etenkin pojilla tahtovat miehuuden vaateissa jäädä taka-alalle. Joillekin sopii nyrkkeilysäkki, toisille nenäliina.

Ehkä jonkinlainen yhteys ponipuoliso-teoriaan on tutkimuksessa, jonka mukaan yli 95% broneista ei ole koskaan ollut avioliitossa. Pelkkää seurustelua ajatellen todellinen luku voi olla pienempikin, sillä oletettavasti suhdetta mietitään pariin kertaan ennen sen virallistamista. Luvun merkitystä pienentänee sekin, että yhteiskunnan muutosten myötä pariutuminen ja lastenteko ovat keskimäärin viivästyneet entisajoista.

Asian tarkentamiseksi pitäisikin tehdä jatkotutkimus, jossa kyseltäisiin henkilökohtaisempia hahmoelämyksiä. Kysymykset pitäisi myös asettaa niin, että oletettavasti suurin osa tulkitsee ne samalla tavalla. Tutkimuksessa kyllä kysyttiin, miten eri hahmot koetaan, muttei sitä että miksi koetaan. Tasa-arvon vuoksi tytöiltä voitaisiin kysyä, onko jokin poikaponi herättänyt samanlaisia fiilinkejä, mutta poikahahmojen vähäisyys ja lähes olematon rooli tekevät tämän vaikeaksi. Itse en osaa mainita muita kuin Big Macin ja Shining Armorin, jos hyvikset lasketaan.

Ei tietokoneille

Päätin irtisanoutua lopullisesti tietokoneella piirtämisestä, ainakin sarjakuvien osalta. Konetuotannossa huomioni on niin monessa asiassa yhtä aikaa, että on hankala keskittyä täysillä itse piirrokseen. Lisäksi omalla koneellani on ikää jo yli 5 vuotta, mikä nykylaitteissa tarkoittaa korkeaa hajoamisriskiä. Laitteen huolto tai vaihto tulee maksamaan vähintään satoja euroja kun riski realisoituu. Ainakin minulle konepiirtäminen on paitsi työlästä, myös kallista.

Kokeiltuani jonkin aikaa huolellista käsituotantoa voin olla vain tyytyväinen. En usko että värit tulevat koskaan vastaamaan koneväritystä, mutta mitä enemmän pystyn tekemään koneettomasti, sitä rennommin työ sujuu. Kun ei tarvitse pelätä työn keskeytyvän tai häviävän yhtäkkiä laitevikojen takia, on paljon helpompi keskittyä. Piirrosvälineet voi myös tuoda kouluun niin, että työtä voi jatkaa luppoaikoinakin. Voisihan läppärinkin tuoda, mutta käsityö on osoittautunut liian mukavaksi.

Tämä on parantanut koulumotivaatiotakin, kun ei enää tarvitse odottaa kotiinpääsyä piirtämisen takia, tai maleksia pitkästyneenä kun muut vielä syövät lounasta. Tämä ei ehkä kutista tuotantoaikaa, mutta pystyn vanhojen sivujen työajalla tekemään entistä laadukkaammin. Nyt aion myös kokeilla värittämistä taukoaikoina, jolloin tämäkään ei jäisi viime tipan hutiloinniksi (vrt. vasen kuva). Osa lukijoistani ei liene mielissään siitä, että käsin tekeminen heikensi tuotannon laatua väliaikaisesti. Työtapoja hiomalla kaikki kuitenkin ratkeaa varmasti, ja uskon että käsituotannolla on vielä vahva tulevaisuus.

Miksi Derpy pitää muffineista?


Päähahmojen jälkeen Derpy Hooves (joidenkin mukaan myös Ditzy Doo) on ehkä isoimpia netti-ilmiöitä kierosilmäisyytensä vuoksi. Pelkkä Google-haku löytää ensimmäisten joukossa artikkelin, joka luettelee kattavasti hahmon esiintymisiä sarjan jaksoissa. Suurimman osan sarjasta Derpy nähty yleisökohtausten taustahahmona, alkuvaiheessa myös ei-kierosilmäisenä.

Jouduin pitkään ihmettelemään, mistä Derpyn muffinihimossa on kyse, kunnes maltoin tarkistaa pari faktaa. Vastaus löytyi lähempää kuin osasin kuvitella, heti 1. kauden 4. jaksosta. Kohtauksessa, jossa Pinkie Pie esittelee hänen ja Applejackin leipomia muffineja, Derpyn voi nähdä normaalisilmäisenä sanomassa muiden mukana "Muffins." Jakson suomidubissa tämä on tietysti korvattu epämääräisellä hälinällä.

Fandom on sitten vienyt tätä pidemmälle omissa tuotoksissaan. Kenties useimmissa hahmoa käsittelevissä faniteoksissa Derpyn huomio on pelkästään muffineissa. Toki on myös syvempiä teoksia, joissa on pohdittu kierosilmäisen asemaa poniporukoissa, tai joissa Derpyllä on jo lapsia.

"Virallisesti" hahmolla ei kuitenkaan ole vielä kovin syvää roolia tai persoonaa. Neljännessä ponimiitissäni kuulin huhun, että Derpy saisi oman jaksonsa neljännelle kaudelle. Ehdinkin jo epäillä Hasbron pyrkimyksiä hahmon kehittämiseen, kunnes näin tämän...



Olin jo jossain kuullut Derpyn sensuroinnista, mutten osannut kommentoida asiaa ennen kuin näin omin silmin mistä on kyse. Vaikka ehdin tämän artikkelin edellisessä versiossa epäillä kierosilmäisyyden jättämää sanomaa, Hasbro ehtikin jo reagoida. Sitä mieltä tosin olen, että sensurointi ilman virallista perustelua on varsin tökeröä. Tai ylipäänsä luoda hahmoa, jota jälkikäteen sensuroidaan häntä koipien välissä. Tämän myötä uskon varsinaisen Derpyn jäävän kokonaan fandomin varaan, ja että huhuttu Derpy-jakso tulee käsittelemään Ditzyä.

(Kirjoittaja muokkasi artikkelia jälkikäteen huomattuaan Derpyn sensuroinnin)

Mitä ujous oikeastaan on?


Ujous itsessään on syvää epävarmuutta, väärinkohdatun herkkyyden sivutuote, ei niinkään temperamenttipiirre. Silloin, kun ujoudesta tulee osa identiteettiä tai eräänlaista roolia, ollaan loukussa. "Then you are a pony with the problem." Tämä hyvääkin tarkoittava hokema voi tuntua julmalta, mutta tosiasia on, että vain puoliaan pitävä selviää voittajana elämän selviytymiskamppailussa. Viesti, joka kaikille Fluttershyn hengenheimolaisille tulisi välittää, on seuraava: herkkyyttäsi ei poljeta, mutta sinun on opittava puolustautumaan ja kunnioittamaan tarpeitasi.

Fluttershy on tyypillinen kiltti tyttö, jota vähän ujostuttaa toisinaan. Ikävä kyllä tämä kääntyy toisinaan häntä vastaan. Näissä tilanteissa monet pitävät häntä heikkona ja avuttomana. Ehkä tästä on alkanut kierre, jota voisi kuvailla huonoksi itsetunnoksi tai itseluottamukseksi. Se, että ujoutta itseään arvostellaan, on jo erittäin haavoittavaa. Todellisuudessa ujous on ymmärrettävä reaktio, kun tilanteeseen liittyy pelottavia riskejä. Mutta jos tässä vaiheessa aletaan itse pelkoa vähättelemään ja heittämään leimoja, voi käydä köpelösti.

Fluttershy joutui kauan kantamaan lentotraumaa, jonka oli saanut vain siitä ettei pystynyt lentämään muiden katsoessa. Hurricane Fluttershy -jakson lapsuuskohtauksessa näkyy jopa hiljainen paniikki. Fluttershy oli toimintakyvytön, mutta silti hänet pakotettiin harjoitukseen. Lopulta hän vain putosi pilven päälle ja sai maistaa kovaa arvostelua. Eli jo ennestään voimakasta pelkoa vahvistettiin traumaksi, täysin tahallaan.

Tuntuu traagiselta ajatella, millaisia taustoja on ponilla, joka pienestä pitäen pelkää "kaikkea." Onko Fluttershyta jotenkin murjottu, vai onko häntä aina ymmärretty väärin? Oli miten oli, myös ihmiskunnassa paljon yksilöitä, jotka jotenkin ottavat itseensä ja purkautuvat joskus hysteerisellä tavalla.


On hienoa, että FiM-sarjassa uskalletaan käsitellä ujouden ongelmia. Mutta pelokkuuden pitäminen söpönä tuntuu jotenkin sadistiselta. Eikö Fluttershyta masenna se, että hän joutuu usein "ovimatoksi," eikä Ponyvillessä tai Cloudsdalessa ole muita hengenheimolaisia? Toki on Mane6, mutta jokaisella on oma temperamenttinsa. Heidänkään keskuudessa Fluttershylle ei aina löydy ymmärrystä.


Jaksossa Magic Duel Fluttershyn pelokkuudella jopa vitsaillaan - vain hän pelkää Twilightin lemmikeille kohdistamaa lentotaikaa. Kohtauksessa, jossa metsän eläimet auttavat Fluttershyn ulos Trixien suojakentästä, eläimillä on jälleen se rohkeamman rooli. Yksittäisen jakson kannalta tämä lienee hauska läppä, mutta ihmisten maailmassa moinen yksilö olisi diagnosoitu ja lääkitty puolikuolleeksi zombieksi. Onneksi kyseessä on sentään My Little Pony, jossa hahmojen piirteitä ei sekoiteta saippuasarjojen kyllästyttäviin perhedraamoihin, vaan kaikelle löytyy aina ratkaisu.

Neljäs ponimiittini


Tämä oli jälleen yksi parhaita päiviä elämässäni. Juttuseuraa löytyi melkein heti Lone_walkerista, jonka kanssa tutustuimme jo toisessa ponimiitissä. Yhteinen sävel soi jopa varttitunnin tietokoneista ja poneista, jonka jälkeen seuraan liittyi pari nimimerkkinsä ilmoittamatonta kaveria. Välissä yksi naispuolinen kuvaajakin antoi kehunsa Flutterguyn blogille.

Oma roolinsa oli myös Juu50x:llä ja DJ Pirtulla, joka sai kunnian esittää neljännen Ponimusiikkivideohelvetin Hapen kolmannen kerroksen esityssalissa. Kaverien ohella tämä lienee miitin kohokohta.

Salissa katsoimme tätä ennen myös jaksot Bridle Gossip ja Wonderbolt Academy. Teknisten ongelmien vuoksi erään bronyn (jonka nimeä en muista) musiikkivideo esitettiin, kun jaksot sisältänyttä kovalevyä yritettiin saada toimimaan. Lopulta Wonderbolt Academy säästyi turhilta katkoksilta.

Loppuosa siitä ajasta, jonka olin paikalla, meni yleiseen chillailuun. Olin tullut Happeen niin kaukaa, etten voinut jäädä klo 19 myöhemmäksi. Olisi toisaalta ollut tyhmää palata kesälaitumilta opiskelijakämppään vain siksi, ettei olisi tarvinnut kertoa läheisille mistä on kysymys. Päinvastoin. Avautuminen vuosi sitten alkaneesta ponielämästä helpotti enemmän tai vähemmän kaikkia osapuolia.

Mikä kiire tässä on?


Flutterguyn studiossa kuuden ruudun sivu odottaa lukijaansa viikkokausia, siinä missä muut artistit ovat tehokkaampia. Välissä on myös päiviä, jolloin en piirrä viivaakaan. Usein tulee myös tunne, etten viitsi uhrata puolta minuuttia jonkun helpon kohdan tarkentamiseen. Sitten taas on päiviä, jolloin aherran piirtopöydällä tuntikausia ja saan ehkä koko sivun valmiiksi. Vaikka koko sarjakuva olisi käsikirjoitettu alusta loppuun, piirtäminen etenee jaksoina eikä ole päivittäistä. Vaikka tiedän, että sarjakuvan etenemisestä jää parempi mieli kuin pointittomasta leijailusta globaalissa datapyörteessä.

Ehkä "vika" on siinä, että haluan toteuttaa niin monta asiaa yhtä aikaa. Voitko kuvitella valokuvaavasi alkavaa kesää, suorittavasi opintoja, piirtäväsi sarjakuvaa, tekeväsi musiikkia ja hengähtäväsi hetken samana päivänä? Minä en ainakaan. Usein mieleni sukkuloi eri valintojen välillä niin nopeasti, etten lopulta saa mitään aikaan. Piirtäminen vaatii piirtovälineiden esiin ottamisen, säveltäminen vaatii virtuaalilaitteiden virittämisen ja valokuvaamisessa ratkaisevaa on otollinen hetki. Juuri kun haluaisi piirtää, pilvipeite rakoilee ja aurinko kiillottaa sateesta jääneen kasteen. Juuri kun hieno vektoriteos on valmistumassa julkaisukuntoon, iskee ukonilma. Liian usein tätä kaikkea miettiessä iskee täydellinen blokki: en jaksa.


Läppäri ikkunasta pihalle?

Tietokoneeni hajotessa ennemmin tai myöhemmin pystyisin ehkä sitoutumaan piirtämiseen paremmin. Tähän tosin riittää sekin, että datayhteys alkaa reistailla. Kun nettiin ei pääse, ei ole muuta ympäristöä kuin oma kovalevy ja se piirtopöytä. Silloin myös piirtohalut heräävät helpommin. Ehkä "vaihtoehtoja" pitäisikin ruveta vähentämään. Jo aiemmin yritin keinoa, jossa kytkin näytön nurkassa tikittävän kellon pois päältä. Ehkä lopullinen ratkaisu on keskittyä kaikkin ärsykkeisiin ympärillä.

Totuus kun on se, että aikaa on rajatusti ja se pitäisi käyttää tyydyttävästi. Toisaalta joskus pelkkä oleminen lataa akkuja seuraavaa rutistusta varten. Dataaminenhan on yksi olemisen tapa, mutta ongelmaksi sen tekee internetin rajattomuus. Toisaalta enemmistö netissä kohtaamastani datasta on surkeasti kuvattua schaibaa, jalkapallokentän kokoisia "sarjakuvia," itsestäänselvyyksiä latelevien horoskooppihihhulien vuodatuksia, poliitikkojen yhtä idioottimaisia blogipäivityksiä, surkeudessaan oksettavia musacovereita, paskasti kuvattuja live-versioita muuten hyvistä biiseistä jne. Silti on aina mahdollisuus, että kohdalle sattuu joku kovan jannun/mimmin produktio, joka ei ole laiton kopio 90-luvun muumianimaatiosta, jolla on mielenkiintoinen teema, joka on kuvattu hyvin, jota on äänitetty ja miksattu, jota on tiivistetty tarpeeksi ja johon aidosti jaksaa keskittyä alusta loppuun.

Sama koskee Facebook-päivityksiä. 99,999999999999% uutisista on sellaisia, joista ei tarvitsisi tietää hevonlantaakaan. Jos kuitenkin lakkaat dataamasta, niin pian joku keskeinen uutinen jääkin lukematta. Juuri kun kytket nettipiuhan irti koneesta ja päätät että fuck this shit, Al-Qaida lähettää Paskarabiasta lentokoneen iskemään talosi muusiksi. HYVIN harvoin, jos koskaan, voit rauhassa uppoutua täydelliseen flow-tilaan toteuttamaan itseäsi ponina, tai heijastamaan kokemuksiasi ponihahmoihin. Toivon vain, että tuo tila olisi useammin saavutettavissa. Ehkä koneen voisi välillä sammuttaa silläkin uhalla, että päivän päästä koko nykyinen sivilisaatio on ydinsodan säteilyttämiä luurankoja. Equestria siitä tuskin kärsii.

Vektoripiirtäjät - Älkää sortuko tähän virheeseen!

MLP: Ponies and the Moomins - sivu 17

Suurin syy tarinani 17-osan (kuvassa) viipymiseen oli liika uskoutuminen vektoreihin ilman luonnosteltua kokonaiskuvaa. Koska vektoreilla linjoja pystyy korjailemaan mielin määrin, ajattelin aluksi, ettei tässä kyniä tarvita. Mutta lopulta tämä johtikin siihen, että rakensin ankkuripisteitä ja layereitä tietämättä koskaan täysin, mitä niillä oli tarkoitus koota. Suunnitelmat muuttuivat kerta toisensa perään, eikä yhtäkään ruutua tullut valmiiksi kolmeen viikkoon! Lopulta päätin ottaa kynän käteen ja laatia pikahahmotelmaa tulevan sivun tapahtumiin. Lopputulos: tiesin puoli tuntia piirreltyäni mitä tuleman pitää, ja sain sivun valmiiksi suunnilleen viikossa.

Kyllä se siitä vielä


Jos olisin jatkanut wanhalla tekniikalla, olisi nimeltämainitsemattoman tarinan 17. osa ehkä jo valmis. Vaikka 16 osa on jo osoittanut vektoritekniikan mahdollisuudet, on uuteen "liukuhihnaan" täytynyt etsiä järkeviä toimintatapoja.

Ponitkin alkavat jo kyllästyä odotteluun.
Yksittäishahmon huolellinen toteutus voi vaatia jopa 20 layeriä, joiden mukaan tietyt elementit asetetaan toisten taakse tai eteen. Yksittäiskuvissa tämä ei tuottane ongelmia, mutta sarjakuvassa, jossa hahmoja kuvataan useammin ja monella eri taustalla, voi kokonaisuus karata lapasesta, jos samaan tiedostoon tuputetaan sekä taustojen että hahmojen layerit. Jo 16. sivu, vaikkei se edes ole kovin mutkikas taustoiltaan, teetti valtavasti töitä tämän vuoksi.

Yksi ratkaisu, jota parhaillaan kokeilen, on "hahmopankki." Eli tiedosto, joka on omistettu ainoastaan hahmoille eri suunnista kuvattuna ja niiden elementeille. Ideana olisi, että hahmon voisi käsitellä eri ruutuja varten hahmopankissa ja siirtää sitten copypastella sarjakuvaan, jossa sille riittäisi tällöin vain yksi layer. Kirjoitushetkellä olen saanut valmiiksi pari vektoria sarjan poneille - edestä ja takavasemmalta kuvattuna.

Jos koulupäiväni eivät lyhene jollain taikaloitsulla, seuraavaa sivu päässee julkaisuun vasta 1-2 viikon kuluttua. Edelleen kuitenkin uskon, että työtahti nopeutuu vähitellen kierrätettävien elementtien lisääntyessä.

Skarppia ja sulavaa


Piirroshistoriani tuoreinta briljanttia. Layereiden
ja ohjelmani muiden ominaisuuksien ansiosta
pystyin myös tuottamaan sävykkäämpiä taustoja,
puhumattakaan komeasta auringonlaskusta.
Ponies and the Moomins -sarjan 16 osan julkaisu oli juhlallinen hetki piirrosurani historiassa. Viikon kestänyt vektorigrafiikan opettelu on palkittu parhaimmalla koskaan tuottamallani sivulla. Urakasta olen kuitenkin oppinut muutamia keskeisiä seikkoja.


• Vektoritekniikalla tuotantotahti vaihtelee piirrettävien asioiden mukaan enemmän kuin käsituotannossa.

• Todella karvaisten hahmojen, kuten Haisulin, vektorointi on hyvä toteuttaa kolmessa vaiheessa. Ensin laaditaan pikamallinnus hahmon mittasuhteista. Mallin mukaisesti laaditaan sitten tarkempi versio, jossa "karvat" on huomioitu. Viimeiseksi (jos halutaan varmasti hyvää jälkeä) jokainen karva siistitään yksitellen solmupisteitä säätämällä. Tällöin aikaa kuluu enemmän kuin tussilla piirrettäessä.

• Muille hahmoille vektorointi käy sitä vastoin helpommin. Muumeja on jopa helpompi toteuttaa laadukkaasti vektoreina kuin käsin. Poneissa hyöty lienee itsestäänselvää, vektoreina kun ovat televisioon saatettukin.


Mitä tämä sitten merkitsee lopulliseen, pitkän aikavälin työtahtiin, on vielä epävarmaa. Jos haluan vastaisuudessa toteuttaa taustat viimeisen päälle ja niihin tulee suuria vaihteluja, yhden sivun keskimääräinen tuotantoaika pitenee. Voin kuitenkin uskoa, että laadun paraneminen kompensoi tuotannon tilapäistä hidastumista.

Kolmas ponimiittini


Jo kolmas bronymiitti toimintakeskus Hapessa 2.3 oli synkästä alusta huolimatta ilahduttava kokemus.

Sain tehdä tuttavuutta Juu50x:n kanssa, jonka musiikkivideo myös esitettiin miitissä, ja jonka tiedän seuranneen poni ja muumi -crossaustani. Pari muutakin ponittajaa noteerasi minut nimilapun perusteella, joista yhdelle ehdin kertoa harrastuksistani (hän tuntui jopa yllättyneen siitä, että olen samassa paketissa blogisti, piirtäjä ja muusikko). Ja kuten tavallista, kaikki saivat jälleen antaa panoksensa yhteiskuvaan, joka tällä kertaa mielestäni järjestettiin helpommin.

Vaikka miitin alussa ehdin jo tuntea oloni outsideriksi, pienikin jutustelu antoi suurta kannustusta. Siksi olen jo alkanut raottaa kaapin ovea, eli lisäämään linkityksiä, jotta uudet tuttavat näkisivät ja kuulisivat koko lahjakkuuskirjoni. Harva verkko on parempi kuin ei verkkoa ollenkaan, ja jos sosiaalisen elämän elpyminen lähtee fandomista, niin mikäpä siinä.


Hesarin opetus

Luettuani ajantapoksi Helsingin sanomia (siis juuri 2.3.2013 päivän lehti) törmäsin artikkeliin, jossa kerrottiin kahdesta ajattelutavasta. Ns. kasvun ajattelutapa korostaa, että jokainen voi omista lähtökohdistaan kehittyä ja että vaikeudet ovat osa oppimisprosessia. Muuttumaton ajattelutapa on taas sitä, että et esim. voi koskaan tehdä laskutoimituksia, koska ei ole matikkapäätä.

On huomattava, vaikka meillä neurologisista tai muista syistä olisi jossain vaikeuksia, voimme silti kehittää kykyjämme. Voi olla, etten ensi yrittämällä saa ponia oikean näköiseksi, enkä seuraavallakaan. Yhtä hyvin olisin voinut luovuttaa, mutta halu esittää omaa poninäkemystä kuvallisesti kannusti jatkamaan. Mielestäni juuri Ponies and the Moomins on ollut sivu sivulta yhä tyyliuskollisempi. Kehitystä on siis tapahtunut. Ei ole väliä lähtökohdilla, vaan kehittymisellä ja kehittymishalulla.

Jopa musiikissa, joka perheessä tunnistettiin "päälahjakseni," on minun täytynyt vuosia opiskella itse säveltämistä ja miksaamista. Aivan samoin kirjoitustaitokin on edellyttänyt tietoisia ponnisteluja, vaikka olinkin lapsena hyvä äidinkielessä. Hyvä teksti jakaantuu kappaleisiin ja aihepiireistä riippuen väliotsikoihin.

Jos olisin jatkanut kiusaajien ajattelua, että olisin nolo ja riittämätön muiden seuraksi, saattaisin nyt maata psykoosissa sidottuna kemialliseen pakkopaitaan. Vielä pari vuotta sitten olin sellaisessa kunnossa, että ilman mitään suunnanmuutosta olisin ehkä jo kuollut henkisesti. Oikean asenteen merkitystä vaikeuksissa ei siis voi liikaa mainostaa. Jos Edison olisi lopettanut kokeensa ajatellen, että ne ovat kuitenkin ajanhukkaa, meillä ei ehkä olisi nykyistä sähkövalaistusta.

Pisteestä pisteeseen - vektorivallankumous ovella?

Kiinnostukseni vektoripiirtämistä kohtaan heräsi uudelleen, kun päätin kokeilla Inkscape-ohjelmaa Flutterguyn blogin tulevaa ilmettä varten. Aiemmin samainen ohjelma on kaatuillut yrittäessäni työskennellä, mutta tällä kertaa sain luotua jo varsin lupaavan teoksen. Kun pääsin sisään vektoripiirtämisen perusasioihin sekä hyödyntämään layereitä, alkoi syntyä jotain mitä en voinut jättää kesken.

Virallisesti ensimmäinen
vektoripohjainen ponikuvani.
Koko illan ajan työstin Flutterguyn päätä puolivasemmalta kuvattuna, jollaista ei voisi luoda Creatorilla. Lopputuloksesta voin mielestäni olla ylpeä, sillä toisin kuin käsin piirrettäessä, vektorityöskentelyssä virheitä voi korjata loputtomiin. Kaiken kukkuraksi pikselit eivät ole rajana, sillä toisin kuin bittikarttakuvissa, vektorigrafiikka perustuu "polkuihin ja pisteisiin." Merkittävintä kuitenkin on, että jo valmiiksi luotuja vektoreita voi tarvittaessa kierrättää, mikä nopeuttaisi sarjakuvatuotantoa laadun kärsimättä.

Jos Inkscape ei jatkossakaan temppuile, saatan siirtyä kokonaan vektoreihin. Ponies and the Moomins -sarjan 15. sivu tullaan julkistamaan vielä käsin piirrettynä, mutta siitä eteenpäin vektorit saattavat korvata nykyisen tuotantoketjun. Kun piirrosten hienosäätö tulee tarkemmaksi ja opin ohjelmasta lisää, myös kuvien laatu tulee paranemaan ekspotentiaalisesti. Voin jo melkein nähdä sen muutoksen, jolla vektorigrafiikka mullistaa tulevat sarjakuvani.

Onko olemassa "väärää" piirrostyyliä?


Lapsuudessa piirtämiseen usein kannustetaan ihan eri tavalla kuin myöhemmin. Iän karttuessa piirtämistä vältellään jo useammin, koska ei olla opittu piirtämään "oikein" eli samalla tavalla kuin ammattilaiset. Fandomin sarjakuvatuotantoa liikkuu Deviantissa laidasta laitaan, joiden väliltä voi toisinaan huomata (rakentavan) kritiikin aiheita.


Tyylikatsastus

Tässä kappaleessa käsittelen Helsaabin teosta Lyra’s Fingers, joka on perusidealtaan hauska, mutta jossa piirrostekniset seikat vievät osan huomiosta. Ensimmäisellä ruudulla Lyran ja Bon Bonin muodot ovat huomattavan "kulmikkaita." Jalat ovat kuin puulautoja, eikä perusponeista jää jäljelle kuin Cutie Markit ja väritys. Toinen ruutu ei pikkuseikkoja lukuun ottamatta jätä valittamisen varaa, mutta kolmannessa ruudussa Bon Bonin silmä venyy käsittämättömiin mittoihin. 12. ruudulla korostuu jälleen tietynlainen "tahmaisuus" koko piirrosjäljessä, puhumattakaan viimeisestä kolmesta ruudusta. Viimeisellä ruudulla näyttää siltä, kuin tekijä olisi haukannut liian suuren palan ja yrittänyt kompensoida puutetta jättämällä silmät piirtämättä.

Valitsin tämän sarjakuvan havainnollistaakseni "virheitä," joiden vuoksi lupaavasta yrityksestä jää niin tönkkö lopputulos. Jos ruutuja on yritetty suoraan vääntää tietokoneen hiirellä, en yhtään ihmettele piirroksen jäykkyyttä. Vaikka tekijällä selvästi on jo hyvä peruskäsitys ponipiirtämisestä, tuotantotavoissa lienee hiomisen varaa. Vaikka piirtäjä selvästi hallitsee jotkut yksityiskohdat paremmin kuin minä, kokonaisuus ontuu joidenkin perusmuotojen falskatessa. Kauempaa katsottuna sarjakuvan virheet eivät erottune yhtä hyvin, mutta tämä ei käy synninpäästöstä.


Erota metsä yksittäisitä puista

Yksi seikka, jonka opin piirrettyäni tämän teoksen, on ettei mielellään kannata piirtää suurempaa aluetta, kuin jonka reunat näkee koko piirtämisen ajan. Piirsin jokaista yksityiskohtaa niin perusteellisesti, että kokonaisuutena teoksesta tuli hassunkurinen (ottamatta nyt kantaa sen sanomaan ja tarkoitukseen). Kun tarkemmin ajattelee, OC-hahmoni jalat ovat jääneet teoksessa keppimäisiksi pään kokoon nähden. Jos piirtäisin kuvan nyt, laatisin ehkä useamman hahmotelman ponin mittasuhteiden toteutumisesta ja sommittelusta, ennen kuin edes harkitsisin tussikynällä sinetöintiä. A4-paperin täyttävässä kuvassa on syytä tarkkailla kokonaisuutta myös kauempaa. Kuvan mukaan saa toki liioitella eri muotoja dramatiikan tai koomisuuden vuoksi (kuten leuan loksahtaminen ihmetyksestä), mutta tämänkin toteuttaminen on oma taitolajinsa. "Pikkuseikoillakin" on merkitystä, jos tavoitteena on tyyliuskollisuus kuten itselläni.


Vektoritko ratkaisevat kaiken? Höpön pöpön!

Se tieto, FiM-ponien liikkeet on loppupäässä toteutettu (tai paremminkin viimeistelty) vektoreilla ja Flash-virityksillä, johdattaa fanipiirtäjiä harhaan. Uskon vakaasti, että kaiken alku ja juuri on edelleen perinteisellä piirtopöydällä. En voi uskoa, että poneista oltaisiin koskaan saatu nykyisen näköisiä, ellei joku olisi ensin laatinut suttuisia lyijykynähahmotelmia. Pikkuvinkkinä sanottakoon, että kynää ja paperia ei voi korvata web-suunnittelussakaan. Ennen koodaamista on visualisoitava, mitä koodataan, miten koodataan ja miksi koodataan. Muutoin seurauksena on hukattuja tunteja ei minkään vuoksi. Aivan samoin vähänkin valveutuneet piirtäjät laativat miljoonia lyijyhahmotelmia, ennen kuin selvimmät viivat lyödään lukkoon. Studiokuvauksissakin suurin osa työstä on itse valon rakentamista ja asetusten säätämistä oikein. Tähän verraten suurin osa hyvään tulokseen tähtäävän piirtäjän työstä on hahmottelua, eli kuvan rakentamista.

Alicorn Twilight jakaa mielipiteitä

Flutterguytakin huolettaa sarjan jatko
uudessa tilanteessa.


Broneille kolmoskauden finaali on merkinnyt suunnilleen samaa, kuin Kekkosen poismeno suomalaisille 1986. Siivet ja prinsessan arvo mullistavat Twilightin elämän tavalla, jonka tuloksia jäämme odottamaan jännittyneinä 4. kauden alkuun asti.

Suurinta haikeutta monilla nostattanee se, että totuttu ystäväpiiri voi nyt joutua koetukselle. Olen monien kanssa samaa mieltä siitä, että prinsessaksi ylentäminen olisi paremmin sopinut KOKO sarjan finaaliksi, niin juhlavat kuin ovat 3. kauden lopun tunnelmat. Mutta koska tekijätiimi on jo päätöksensä tehnyt, 4. kauden alku tulee olemaan sarjan historian mielenkiintoisin.

Flutterguy talviunilla?


Joululoman ja tammikuun ajan olen viettänyt varsinaista ponitaukoa. Blogi ei päivittynyt, keskusteluihin en ottanut osaa eikä uusia piirroksiakaan tullut.

Nyt into on kuitenkin palannut ja crossoverinikin etenee vauhdilla. Syy siihen, miksi sain ennätystahtiin luotua pari sivua parissa päivässä, onkin tärkeässä oivalluksessa. Koska mielikuvituksemme tuottaa enemmän kuvia kuin ehdimme piirtämään, on tärkeää tallentaa paperille pikahahmotelmia oleellisista osista. Pikahahmotelman ei ole tarkoitus näyttää lopulliselta, vaan antaa nopea näkemys siitä, mitä ruuduilla tulee tapahtumaan ja mitä erityisesti halutaan korostaa. Sarjis tulee valmistumaan tsiljoona kertaa nopeammin, kun varsinaisen sivun valmistuttua tekee jo pikahahmotelmia tuleville sivuille.

Ehkä tärkeintä kuitenkin on se, ettei yritä ajatella liian montaa asiaa kerrallaan, johon itse sorrun toisinaan. Olisi niin kivaa saada aikaan niin paljon niin lyhyessä ajassa, mutta koska aikaa ei voi nykytekniikalla pysäyttää, joudumme priorisoimaan. Opinnoista on joskus valmistuttava, eikä energiaa riitä kaikkien harrastusten pähkäilyyn, jos haluaa saada jotain aikaankin. Juuri nyt vain sattuu olemaan kivempaa, että voin tarjota lukijoilleni vaihtoehtoista ponisisältöä ja kehittyä piirtäjänä, kuin että räpläisin "tylsää" Excel-taulukkoani (on se talouskin välillä jännää, mutta rajansa kaikella). Tähtäimessä on nyt, että Ponies and the Moomins saataisiin valmiiksi kevään aikana. Aikaansaamisen fiilis on niin innostava kierre, että on välillä vaikea ymmärtää parin kuukauden "jäätymistä."