Fandomin opinahjo

Lähes puolitoista vuotta sitten aloittamani Dear Princess Celestia -ketju Brony.fi -foorumilla on sitkeästi pitänyt pintansa. Konsepti on selvästi toimiva ja hauska, vaikka FiM-sarjassa oppikirjeet ovatkin laskusuhdanteessa.

Käyttäjien kertomat opit eivät liene niin "syvällisiä" kuin aluksi odotin, mutta ehkä niin on hyväkin. Kun ei tarvitse miettiä mitään buddhalaisen valaistumisen miljoonia yksityiskohtia, niin tekstiäkin tulee helpommin. Useimmat tarinat ovat käytännönläheisiä muutaman lauseen juttuja, siinä missä jotkut tiivistävät oppinsa ruokailuteemoihin tai muihin yksittäisasioihin. En itsekään raportoinut viimeksi mitään syvällistä, vaan jotain minkä jokainen saattaisi kokea. Jotain mikä on helpommin puettavissa kiintoisaksi keskusteluksi kuin vaikka "Maslow’n tarvehierarkia."

Samalla opin, että on hyvä varautua selittämään joitakin käsitteitä, vaikka omassa päässä pyörisi paljon suurempia, niistä muodostuvia kokonaisuuksia. Monella ammattilaisella riittääkin haastetta siinä, kuinka välttää kapulakieltä ja selventää hyvinkin mutkikkaita kokonaisuuksia, joita on helpompi käsitellä omalla ammattikielellä.

Yay!


Flutterguy sai äidiltään unelmiensa joululahjan. Sen, minkä missasin rahapulan vuoksi viidennessä bronymiitissä, sain aattoiltana ottaa syliini melkein tippa linssissä. Jo aiemmin hankkimani pikku-Fluda pitää kuitenkin paikkansa siltä varalta, että isolle tapahtuu jotain. Joka tapauksessa olen hyvin ylpeä saatuani lopulta sen mitä olin kauan halunnut.

Syliversiona tämä kaveri toimii mainiosti, mutta tarkkana hahmokopiona se kuitenkin häviää pikkusiskolleen. Sen pää pullottaa vähän hassusti ja lelun hymykin näyttää siltä kuin se teeskentelisi tai olisi purskahtamassa nauruun. Kuonokin on ehkä hivenen jyrkkä herttaiselle eläinhoitajalle, tai sitten olen vain tottunut vertaamaan sitä pienempään versioon. Pikkulelussa pää on mielestäni onnistuneempi, joskin takajalat ovat isossa realistisemmat. Hymykin on isossa symmetrisempi, kun taas pikkusisko näyttää edestä katsottuna vähän epäröivältä.

Merkinnän mukaan uusi perheenjäsen sisarensa tapaan valmistettu Vietnamissa. On vaikea sanoa liittyykö valmistusmaa juuri lelujen laatuun, mutta huhut halpatyömaiden duunipaikoista ovat karua kuultavaa. Voi kuitenkin olla, että pehmoformaatilla on vaikea saada tarkkuutta ylipäänsä. Enempää en viitsi spekuloida, koska en tunne ompelualaa enkä pärjännyt koulun käsityötunneilla järin hyvin.

Pehmon paras puoli kuitenkin on, että se tuntuu enemmän pikkuhevoselta kuin muovifiguurit. Fluttershy ei myöskään turhia metelöi, toisin kuin yhden sukulaisen saama kissalelu. Voi olla että nuoremmat pitävät ääntelevistä leluista, mutta minulle riittää juuri tällainen, joka pelkällä habituksellaan tervehtii aina iloisesti, kuuntelee syvimpiä murheita ja ottaa vastaan haleja. Äidillä oli todella sydän paikallaan kun vaivautui hankkimaan tämän.

Mane 6 ei hajonnutkaan?

Twilightin muuttuminen siivekkääksi ei näytä muuttaneen ponien yhdessäoloa. Uusissa jaksoissa tiimi on selvästi ollut koossa kuten ennenkin, mikä tavallaan vie pohjaa alicorn-kritiikiltä. Silti herää kysymys, mistä koko ajatus muutokseen lähti, jos se on käytännössä sama kuin teippaisi kylkiin pahvisiivet? Kyllä tvaikku on niitä käyttänytkin, mutta silti. Vai näyttävätkö tulevat jaksot asian todellisen laidan? Emme voi kuin odottaa ja nähdä.

Hasbro ja bronyt

Tämä tilanne on monelle jo valitettavan tuttu.
Vähän aikaa sitten jouduin todistamaan ikävää tilannetta tuoreen Daring Don’t -jakson suhteen. JantsoP oli tavalliseen tapaan jakanut jaksosta HD-linkin YouTubeen, kun se lähes saman tien joutui blokatuksi. Ilmoitettuani havainnosta ketjun aloittaja sulkikin linkin, kunnes tilalle saatiin estämätön kopio.

Tilanne osoittaakin tutun kaavan: Hasbro ei ihan ole sopeutunut bronyjen aiheuttamaan markkinamuutokseen, vaikka broneista on jo tehty kyselytutkimuksia. Vaikka uusimman jakson voi riittävällä kalustolla nähdä mm. Brony TV:stä suoratoistona, jaksokopioiden suhteen vallitsee yhä entisajan maarajat, joita tietenkin yritetään kiertää. Esimerkiksi joitain Hubin sivujen jaksopätkiä ei voi katsoa Suomessa.

Lisääntyneen valvonnan takia YouTube-kopioiden elinkaari lyhenee jatkuvasti, mutta mikä sitten pitää yllä laitonta jakelua? Se että jaksoja halutaan nähdä! Mutta viedäksemme keskustelua juridisemmalle pohjalle voimme vain todeta, että laki ja suuret tuotantofirmat eivät ihan pysy kehityksen mukana. On myös todennäköistä, että vaikka Hasbro ja monet muut joustaisivat myöhemmin markkinoinnissaan, eivät eri tuotteiden ehdot siltikään soveltuisi koko nettiyleisölle. "Virallisestihan" Suomessa eletään paria tuotantokautta jäljessä, mutta dubbejakin on blokattu Hasbron toimesta.


Lailla on hyvät periaatteet, mutta sitä myös väärinkäytetään

Tällaisissa tilanteissa hyvä tuottaja tulee helposti maalanneeksi itsensä toisilla kasvoilla. Eräässä videossa kerrottiin tilanteesta, jossa lasten päiväkotia alettiin pompottaa Mikki Hiiri -piirroksen takia. Tekijänoikeuksia voi siis käyttää selviin ylilyönteihin, joissa hahmon esittäminen nähdään kirkonpolttoon verrattavana rikoksena. Ylilyöntien estämiseksi tällaiset tapaukset tuleekin julkistaa provosoivin otsikoin, jotta ne todella koettelisivat ylilyöjien bisnestä. Sillä kuten Tarja Halonenkin totesi, kaikki laillinen ei voi olla oikein.

Lelun tekijäkin voisi teoriassa joutua juristien hampaisiin, jos Hasbro päättäisi aloittaa kunnon rampagen (ellei ole jo aloittanut). Nettimaailma kuitenkin pakottaa kaikkia muuttamaan asenteitaan, sillä verkkoa ei voi valvoa. Joku jossain tahtoo aina toimia omin ehdoin. Siihen siis voi varautua, että piraattiverkosto on ja pysyy, mutta jos piraattijakelulle kehitetään laillisia vastineita, liiketoiminta asettunee ajan kanssa uusiin uomiin. Jo nyt piraattilataaminen on vähentynyt, kun mm. Netflix on kohtuullisin ehdoin avannut ovia eri TV-sarjoihin.


Tuotantoyhtiöt vaikeuksissa tekijänoikeuslaista huolimatta

Pohjimmainen ongelma on ehkä siinä, miten vaikka FiMin tuotantoon saadaan massia, jos uudet toimintatavat nettimaailmassa eivät tuotakaan yhtä paljon. Tässä kohtaa joudun viljelemään tylsiä taloustermejä. Kuulemani mukaan eri aloilla on maakohtaista palkkasääntelyä, joka useimmiten tarkoittaa minimipalkkoja. Tällaisia rajoja on yleensä sovittu, koska on ajateltu että alemmat palkat ovat kohtuuttomia. Nyt vanhat rajat ovat kuitenkin muodostuneet ongelmaksi, kun netti romuttaa nopeasti entisiä rakenteita ja luo uusia. Tällöin työn tuottavuus ja palkka eivät ehkä vastaakaan toisiaan, räikeänä esimerkkinä Finnair, joka valtionyhtiönä suorastaan kituu halpayhtiöiden saartamana.

Kuvitellaan vaikka, että näyttelijöillä on tietty minimipalkka, jota vähemmän ei lain mukaan saisi maksaa. Jos tuotantotalo on käyttänyt kaikki muut säästökeinot eikä bisnes vedä, sille jää kaksi vaihtoehtoa - joko tuotetaan tappiolla tai potkitaan väkeä ulos. Jos työtiimi halutaan pitää koossa ilman tappiota, tulisi osapuolten hyväksyä palkanalennus. Mutta jos laki tai tiimi eivät salli palkanlaskua, ainoa suunta on usein potkut. Periaatteessa palkkasääntelyllä on ollut hyvä tarkoitus, mutta käytännön liike-elämässä se vain pakottaa firmoja mustavalkoiseen toimintaan, josta ne sitten saavat enemmistön haukut niskoilleen.

Jos siis oletetaan, että netti muuttaa koko talouden rakenteita, eivätkä kaikki oikein tahdo sopeutua tähän muutokseen, ongelmat ovat ilmiselviä. Mielestäni tilannetta eskaloi se, ettei ihmisille ole tähän asti opetettu henkilökohtaista talouden hallintaa, jolloin yhteiskunnan muutokset tuntuvat monista erityisen ahdistavilta. Tällöin on selvää, että moni haluaa pitää jo saavutetuista eduista kiinni - itse näkisin ongelmana, ettei suhdannejoustoa ole alun alkaenkaan opetettu. Moni on henkisestikin riippuvainen vakiintuneista rakenteista, kun oikeasti ihmisiä tulisi opettaa siihen, että yhteiskunta voi muuttua, eivätkä työnantajat ole mitään täyshoitajia. Vastuu tulee viime kädessä kantaa omasta elämästä ja sen luvuista - tarvitseeko minun tilata juuri tuota lehteä, tarvitsenko juuri nyt televisiota, voisinko ostaa tuon auton myöhemmin.


Miten tekijät saisivat kohtuullista korvausta?

On päivänselvää, että jokaista ponijaksoa tehdään lähes hiki hatussa. Työn laatu on ollut kiitettävää, mutta netti on nopeasti muuttanut sitä, mikä olisi kokonaistaloudellisesti järkevää. Itse ajaisin mallia, jossa kaikki jaksot olisivat (globaalisti) nähtävillä tietyllä sivulla, mutta joiden katselemisesta aina maksettaisiin jotenkin. Tämä voi osan mielestä tuntua typerältä, mutta minusta tuolloin raha menisi nykyistä tehokkaammin siihen mitä arvostetaan. Katsojatulot myös jaettaisiin niin, että kukin katsomiskerta myös lisäisi kaikkien tekijäosapuolten tuloja. Saadut tulot vastaisivat suoremmin teosten todellista markkina-arvoa. Hyvä jakso tuottaisi automaattisesti enemmän kuin huono jakso.

Kuinka sitten taata, että tekijät saisivat edes kohtuullisen osan elannostaan näillä korvauksilla? Jälleen kerran, vastuu on jokaisella itselllään, eivätkä markkinat jousta yhden ihmisen takia. Jotta ylipäätään ihmisten elämänhallinnan tunne saataisiin nykyistä paremmalle pohjalle, suosittelen lämpimästi uppoutumaan Saiturin ja Tarkanmarkan sivuihin, joissa säästäminen selitetään hyvin käytännönläheisesti.